Hei taas, palailen täältä jälleen uuden luvun kera ^^   

Tällä kertaa ei turhia selityksiä tai puheita, sanompahan vain, että; Toivottavasti pidätte ^^

~*~

Päivä kerrallaan elämämme alkoi muistuttaa "normaalien" teinien elämää. Aloitimme yläasteen saman yksityiskoulun tiloissa, jossa kävimme viimeisen kouluvuoteni ala-astettakin, joka merkitsi sitä että vanhat tutut naamat säilyivät ja vain muutamia uusia tuli lisää.

Vaikka minusta kasvoi aamuvirkku niin se ei selvästikään ole sukuvika. Rasmus nousee sängystä vasta kun koulubussikuski on valmiina juoksemaan kuristamaan hänet sänkyynsä. Yleensä hän juokseekin hiukset pörrössä ja vaatteet miten sattuu, bussiin. Kaikista ikäisistäni tytöistä se on suloista... Ihmettelen missä heidän silmänsä ja aivonsa ovat.

Rasmuksella on paljon ystäviä koulussa. Hän raahaakin heitä kotiin jatkuvasti, minun kiusakseni. Aina kun Rasmuksen kaverit häipyvät koteihinsa Kia kyselee minulta miksen koskaan kutsu ystäviäni kotiin...

Ystävien ja valtavan egonsa lisäksi Rasmus opetteli soittamaan kitaraa. Se on meluisaa, mutta pakko myöntää, että veljeni on hämmästyttävän taitava.

Sähkökitaran lisäksi hän puhuu yötä päivää puhelimessa, kunhan Kia ei huomaa. Aina kun hän jää kiinni keskiyöllä puhelin kourassa Kia uhkaa, ettei hän saa lähteä päivällä mihinkään. Valitettavasti Kialla ei ole sydäntä toteuttaa uhkaustaan.

Minun oli aina vain ikävämpi Chirisä, sillä olin yksinäinen. Hän ei vastannut enää niin usein puheluihini kuin ennen. Hän selitteli, että hänellä on kiire ja pahoitteli ja lupasi soittaa pian takaisin. Se olisi lohduttanut, jos hän joskus olisi todella tehnyt niin. Mitä enemmän asioita ajattelin sitä varmempi olin, että hän oli löytänyt kampukselta tyttöystävän. Yritin olla iloinen parhaan ystäväni puolesta, mutta sisälläni leimahti aina pieni katkeruus tätä ajatellessani.

Kun Rasmuksen yksin naispuolinen kaveri alkoi liikkua meillä todella usein se vain muistutti minua siitä, ettei minun ystäväni ollut täällä.

Samana iltana tartuin vapisevin käsin puhelimeen ja näppäilin tuttuakin tutumman numeron siihen uudelleen ja uudelleen ennen kuin lakkasin lyömästä luuria jatkuvasti peloissani alas. Toruin itseäni. En ollut ennen pelännyt soittaa Chrisille, mutta viimeisimmän teoriani haamut kummittelivat yhä aivojeni perukoilla.

Laskin sekuntteja ja toivoin hänen vastaavan, vaikka kello näyttikin jo melkein puolta kymmentä ja hänellä oli varmasti ollut raskas viikko.

Kun hän lopulta vastasi kuulin taustalta bileiden äänet. Hänellä oli ilmeisesti parempaa tekemistä perjantaisin kuin opiskelu ja lepääminen. Yritin salata pettymyksen äänestäni puhuessani hänelle ja olin iloinen kun kasvoni eivät näkyneet.

Chris kyseli kuulumisiani hieman hätäisesti. Hänellä oli kiire juhlimaan ystäviensä kanssa.. Se ei ollut Chrisin tapaista. Hän oli aina ollut niin... kunnollinen. Kyselin voisinko käydä hänen luonaan, sillä en ollut nähnyt häntä kohta kahteen vuoteen kunnolla. Sovimme tapaamisen jo seuraavaksi aamuksi.

Kysyin tietysti Kialta luvan. Kia kävi yhä töissä, sillä hän ei kuulemma pystyisi elämään eläkeläisen elämää vielä, koska ei tuntenut itseään niin vanhaksi ja hänen oli yksinkertaisesti pakko saada tehdä jotakin, ettei tulisi hulluksi.

Vaikka minulla olikin Kian lupa lähteä, odotin kunnes hän on lähtenyt ennen kuin aloin laittautua. Tarkastin kuvajaiseni monta kertaa peilistä ennen kun nappasin Kian antamat bussirahat ja lähdin kiireen vilkaa pysäkille.

Kävelin Chrisin neuvoman talon luo ja näin edessäni pienen opiskelija-asunnon, joka oli aika kaukana itse yliopistoa.

Koputin varovasti oveen, sillä en löytänyt ovikelloa. Astuin muutaman askeleen kauemmas ja yritin rauhoitella takovaa sydäntäni.

Kun hän avasi oven ja astui taaemmas, jotta pääsisin sisään en malttanut olla hymyilemättä. Äsken rauhoittelemani sydän hyppi uudestaan kuin kirottu pupujussi ja lenteli vasten rintakehääni melkein kivuliaasti.

Chris halasi minua tervehdykseksi.

"Hei Bonnie, aivan ihana nähdä. Tiedän, että mulla on ollut kamala kiire ja oot jäänyt vähän taka-alalle. Mutta vietetään nyt mahtava päivä, ihan kuin ennenkin", hän hmymyili ja olisin voinut kuolla onnesta. Sain vain nyökyteltyä päätäni typerästi.

Siinä hän oli, minun komea paras ystäväni. Vuodet, joina emme olleet nähneet olivat tehneet Chrisille vain hyvää. Hän oli aikuisemman näköinen ja kasvattanut jopa pienen pienen parran. Hän oli selvästi värjännyt oranssinpunertavia hiuksiaan, mutta sekään ei ollut ollenkaan huono asia.

Teimme kaikkea mitä parhaiden ystävien nyt voi kuvitella tekevän. Grillasimme nakkeja hodareihimme hänen surkealla pihagrillillään ja nauroimme paljon. Hän kertoi minulle yliopistoelämästään ja minä kerroin hänelle omasta elämästäni. Tosin en kaverittomuudesta tai mistään mikä huolestuttaisi häntä.

Illalla siirryimme yläkertaan, jossa hänellä oli yhdistetty makuuhuone ja olohuoneen tapainen osa. Katsoimme elokuvaa, jota olimme katsoneet eräänä yönä kun olimme vasta muuttaneet Dougganeille Rasmuksen kanssa. Chris yritti piristää meitä, mutta olimme vain enemmän hämmentyneitä sen leffan jälkeen. Nyt se nauratti minua muistojenkin takia.

Jossain vaiheessa huomasin liukuneeni Chrisin turvalliseen syleilyyn. Valitettavasti kun elokuva loppui jouduin nousemaan vastahakoisesti. Sanoin, että Kia saa pian raivarin, jos en mene kotiin. Chris vain nauroi heleää ja upeaa nauruaan.

"Nähdään pian pikkuinen", Chris sanoi samalla kun pyyhki kämmenselällään kasvoilleni karanneita hiuksia pois tieltä.

En tiedä kumpi aloitti tai miten se tapahtui, mutta pian havahduin huuleni Chrisin huulilla. Molemmat näytimme hämmentyneiltä, mutta hän antoi silti vielä suukon nenänpäähäni ja hymyili.

"Voi pikkuinen... Sinä olet minun kaunis pieni prinsessani, enkä halua satuttaa sinua", hän huokaisi ja katseli kasvojani.

"Et sinä satuttaisi minua, Chris, minä tiedän mitä tunnen", sanoin hiukan hyökkäävästi.

"Ehkä joskus... meistä voisi tulla jotakin, mutta pikkuinen. Me voimme katsoa sitä vasta kun minä valmistun. Lupaa minulle, ettet anna tämän vaikuttaa elämääsi. Jos sinä löydät toisen, jonkun jonka kassa haluat seurustella... Minä en tule väliinne."

Chris ei antanut minun selittää, etten koskaan haluaisi ketään muuta. Hän suukotti päälakeani ja saattoi minut ovesta ulos hymyillen haikeasti.

***

Elämä jatkoi rullaamistaan, mutta ilman ongelmia se ei tapahtunut. Yritin noudattaa Chrisin käskyä, vaikka toista poikaa en ollut harkinnut päivääkään. Valitettavasti Rasmus oli löytänyt Ceciliasta, koulun kuuluisammasta lutkienlutkasta, tyttöystävän. Rasmus ei ilmeisesti ollut kuullut huhuja siitä, että tuolla tytöllä oli ollut enemmän poikystäviä kuin kellään muulla. Tiesin, että hän särkisi veljeni sydämen ja se sai minut vihaamaan Ceciliaa.

Ja nyt Rasmus puhui puhelimessa, jos mahdollista, vieläkin enemmän.

Minä olin yhä aika yksinäinen ja puheseuran puutteen vuoksi tanssin balettia ja kirjoitin laulun sanoja rakkaimpaan vihkooni. Täydellisyyden tylsyyden hetkinä minä leikin pienen karvapalloni kanssa, joka ei ollut enää niin kovin pieni. Tiukusta oli kasvanut silti uskomattoman hellyyttävä karvapallo, joka hakeutui läheisyyteeni aina kun olin surulinen ja kaipasin seuraa.

Rasmuksen ällöttävällä tyttöystävällä oli kuulemma ongelmia kotona, joten hän melkein asui meillä... Mokomakin hyväksikäyttäjäkin vielä. Aina kun menin alas syömään ja näin hänet ruokapöydässä meinasin kääntyä kannoillani. Joinain päivinä kun olin oikein vihainen tai surullinen teinkin niin.

Ilmapiiri oli aina kiusallinen ruokapöydässä. Suurilta osin minun takiani. Minä olin joko hiljaa tai sanoin jotakin pisteliästä Ceciliasta tai hänen kommenteistaan tai ihan mistä vain häneen liittyen. En vain voinut itselleni mitään. Viha kuohahti minussa aina kun vain näinkin hänet.

"Sinä voit Bonnie aivan hyvin mennä poiskin. En jaksaisi kuunnella enää yhtään ilkeää heittoa koskien Ceciä", Rasmus ilmoitti jonkin ajan kuluttua.

"Ceciä", tuhahdin pilkkaavasti.

Sen sanottuani nousin ylös. Tiesin Kian katsovan minuun vihan ja pettymyksen täyttämillä silmillä, mutta käänsin katseeni ja jatkoin kävelyäni. Tavallaan kaduin käytöstäni, sillä se pilasi myös minun ja Rasmuksen välejä, mutta tavallaan halusin vain suojella häntä. Vaikka Cecilia sitten lähtisikin ilkeyteni takia, ainakaan hän ei särkisi niin pahasti Rasmuksen sydäntä, Rasmus voisi syyttää siitä minua...

Kaikkein pahimpia hetkiä olivat ne illat kun Rasmus ja Cecilia kuhertelivat mahdollisimman äänekkäästi. Heidän ällöttävä nuoleskelunsa kuului minunkin huoneeseeni saakka.

Tiedän, että sinä päivänä kun heidän sänkykuhertelunsa muuttuu seksiksi, niin minä soitan viulua niin epävireessä koko yön kuin vain pystyn!

Se oli taas niitö öitö, joinaistuin tunteja huoneessani täysissä pukeissa ja mietin olinko valinnut väärän elämäntavan kun en edes yrittänyt saada ystäviä. En vain tullut toimeen tai sopeutunut oikein kehenkään tai mihinkään.

Seuraavana aamuna parantelin kampaustani koulun jälkeen. Kia oli käskenyt minun käydä kaupassa. Siinä samassa mietin, että olinkohan minä hiukan liian julma Rasmukselle ja Cecilialle. Tavallaan taisin heijastaa oman turhautumiseni ja ikäväni heidän parisuhteeseensa. He olivat seurusteleet jo aika kauan, ilman että Cecilia olisi ainakaan jäänyt kiinni pettämisestä...

Muutin mieleni kaupasta tultuani. Olin juuri purkanut kaiken ja sulkemassa jääkaappia. Rasmus joi kahvia saarekkeen ääressä. Cecilialla oli vielä tunti koulua, mutta hän tulisi meille vielä illaksi. Ihmettelen miksei yöksi, huomenna olisi kuitenkin lauantai. 

"Miksi sinä olet niin kamala aina Cecilialle?" Rasmus kysyi äkäisesti.

Siirryin salaman puolustuskannalle ja unohdin aiemmat mietteeni.

"Minä en pidä hänestä", minusta asia oli siinä.

"Hän ei ole koskaan tehnyt sinulle mitään!"

"Einiin..."

"Eikä minullekkaan!"

"Vielä..."

Rasmus laittoi mukinsa tiskikoneeseen ja alkoi kinata kanssani. Lopulta en voinut enää pidätellä itseäni. Kyyneleet silmissä purkasin kaiken hänen päälleen.

"Hän on koko koulun tyttöjen keskuudessa tunnettu siitä, että vaihtaa poikaystävää kuin sukkiaan! Sillä lutkalla ei ole tunteita! Hän käyttää ihmisiä niin kauan kun kokee heidät tarpeellisiksi!" huusin ehkä kohtuuttoman lujaa, mutten välittänyt.

Rasmus pisti tietenki vastaan.

Ihmeellistä kyllä saimme asiat sovittua ennen kun saimme aikaan suurempaa riitaa. Rasmus sanoi, että ymmärtää poinntini, muttei halua kuulla minun enää ikinä sanovan nii kamalasti Ceciliasta. Hieman hampaitani pureskellen nöyrryin ja lupasin. Painoin pääni alas ja pyysin jopa anteeksi käytöstäni. Tiesin, etten oppisi pitämään Ceciliasta, mutta veljeni oli minulle silti tärkeämpi kuin niin typerästä asiasta kinaaminen. Rasmus oli sokea tyttöystävänsä virheille.

Pian Cecilia tulikin jo ja Rasmus siirtyi viihdyttämään häntä. He istuivat sohvalle kuhertelemaan ja minä poistuin suosiolla muualle, koska en viitsinyt katsella moista.

Koska minulla ei ollut muutakaan tekemistä niin siirryin pihalle tekemään tehtäviäni. Kia pyysi meitä osallistumaan kotitöihin, sillä vaikka hän mitä väittää hän alkaa olla jo vanha, eikä pysty pyörittämään niin suurta taloutta omin voimin.

Rasmuskin pääsi tekemään omaa osuuttaan kun Cecilia lähti viimein kotiin.

Kun minulla ei muutakaan tekemistä ollut jäin keittiöön juttelemaan töistä päässeen Kian kanssa. Päätös alkoi kaduttaa minua kun hän kyseli koulusta ja kavereista ja pojista. Vastailin hätäisesti ja vältellen ennen kuin ilmoitin, että voisin mennä auttamaan Rasmusta.

Rasmus kyllä tarvitsikin apua.

Seuraava aamu oli mielestäni lähellä täydellisyyttä. Ei Ceciliaa, ei riitoja. Vain me kolme ja hiljaista, unista juttelua siellä täällä. Vain Chris puuttui ja minun aamuni olisi ollut täydellinen.

Kia nousi ensimmäisenä ja nosti naukuvan ja huomiota kejäävän Tiukun syliinsä.

Keräsin astiat pöydästä ja laitoin täyden koneen pyörimään.

Aamupalan jälkeen Rasmus rupesi katsomaan jotakin leffaa, jossa tapettiin paljon ihmisiä ja jossa oli paljon isorintaisia naisia. Minä en tajunnut elokuvasta hölkäsen pöläystä, mutta en jaksanut keksiä itselleni parempaakaan tekemistä.

Loppu päivän keskityin maalaamiseen. Olin löytänyt itseltäni uuden kyvyn.

Ja vaikka kuinka tuntui, että kesä ei koskaan tulisi niin pian ilma alkoi lauhtua ja talvi taittui kevääksi. Ilma alkoi pikkuhiljaa olla jo niin lämmin, että aurinko heijastui vedestä ja rantahietikko lämpeni taivaalliseksi. Löhösinkin yleensä koulun jälkeen rannalla imien kevätauringon lämpimimmät säteet itseeni.

Kesän tulossa oli muitakin hyviä puolia kuin lämpö ja auringonvalo.

Chris päättäisi pian yliopiston ja tulisi takaisin. Halusin kovasti tietää, että oliko hän aloittanut jo uuden elämän ilman minua, odotinko häntä turhaan.

~*~