Noniin (: nyt päästään sitten itse tarinaan, viimein. Kuten huomaatte Michaelista tuli sitten aikaa myöten omassa päässäni kantaisä. Aluksi ajattelin olla tasapuolinen, mutta sitten päähäni alkoi muodostua kuvia vain Michaelista kantaisänä ja perheen "päähenkilönä", joten tässä sitä mennään. Kommentti olisi ihana jos lueskelee tätä ^^

Hei, minä olen Michael Welled. Tarkoitukseni on kertoa teille tarinani. En sano, että se olisi surullinen tai onnellinen tarina. En tehnyt elämästäni helppoa ja sen läpi kaluaminen oli välillä tuskallista, välillä ihanaa. Jos saisin elää elämäni uudelleen tekisin varmasti monia asioita toisin, mutta kuka meistä ei?

Ensimmäinen asia, jonka tekisin toisin; lakkaisin vihaamasta siskoani. Meillä oli aina liian huonot välit, emmekä nähneet riitojemme läpi todellisia toisiamme. Olimme sokeita toistemme hvyydelle ja näimme vain virheitä ja pahuutta.

Sinä päivänä kun minä ja Mariel täytminne neljätoista, kaikki alkoi mennä huonommin!

***

Marielin elämän tärkeimmiksi asioiksi muodostuivat peilin kuvajainen ja muiden ihmisten mielipiteet hänestä, varsinkin hänen parhaan ystävänsä Milanan mielipide.

Michael keskittyi enemmän musiikkiin ja kuntoiluun. Hän ei edes yrittänyt hakeutua muiden suosioon, vaikka monet ihmiset ihailivat hänen rauhallista ja salaperäsitä olemustaan. Michael yritti pysyä omissa oloissaan ja vältteli jopa kotonaan perheenjäseniään.

Mitä vanhemmiksi Michael ja Mariel tulivat sitä enemmän ja rajummin he tappelivat. Oikeastaan aikaa myöten he tappelivat lähes joka asiasta. Michaeli aloitti riidan aina väittäen Marielia pinnalliseksi huoraksi, joka piti itseään maailman napana. Mariel taas haukkui Michaelia emoksi ja masentuneeksi ja kaikeksi mitä vain sai kootuksi päänsä sisään.

Jossain vaiheessa tappelemisesta tuli joka päiväistä. He eivät voineet olla samassa tilassa tappelematta. Aina jompi kumpi aloitti piikittelemällä toisen tekemisiä ja nälvimällä toisen elämää. Joskus he syyttelivät ja joskus tappelivat purkaakseen omaa agressiotaan, miten vain. He tappelivat jatkuvasti.

***

Lopulta he lakkasivat tulemasta toimeen edes äitinsä kanssa. Koko talon ilmapiiri oli silkkaa tappelua ja huutoa. Michael riiteli äitinsä kanssa kuuluvasti kaikesta, koulumenestyksestä ja siitä miten Tes oli huono äiti, sillä he olivat jatkuvasti rahan tarpeessa ja jossain välissä he alkoivat myydä tavaroitaan saadakseen laskunsa maksetuksi.

Oikeastaan Tes teki kaikkensa lapsiensa eteen, hän kävi joskus jopa kolmea vuoroa töissä saadakseen rahaa, sen lisäksi hän yritti maalata tauluja myytäväksi, jotta he selviäisivät muutaman viikon lisää. Valitettavasti Tes ei ollut kovin hyvä maalaamaan.

Mariel oli pahempi. Hiljaisella ja ivallisella äänellä hän haukkui jokaista äitinsä liikettä. Hän pilkkasi tätä niin salakavalasti ja lempeästi, että Tes oli seota hänen kanssaan.

Eräänä aurinkoisena sunnuntaina Mariel kuuli, että hänen paras ystävänsä ja tämän pikkuveli oli siirretty orpo- lastenkotiin heidän isänsä kuoltua ja äidin hävittyä jonkun toisen miehen matkaan. Se mursi Marielin maailman hetkellisesti täysin sirpaleiksi ja hän kieltäytyi menemästä kouluun enää pariin viikkoon. Lopulta kun Milana oli sopeutunut orpokodin elämään ja Mariel sai luvan matkustaa tapaamaan häntä tiettyinä aikoina. Kun Marielilla ei ollut enää ystävää naapurissa hän vietti suurimman osan ajasta tapellen Michaelin kanssa.

Sitten erään kiivaan riidan jälkeen Michael otti ja lähti. Hän pakkasi huoneestaan tärkeimmät tavarat mukaan ja hiipi yöllä ulos talosta.

Pakonomainen pakenemisen tunne vain lisääntyi hänen rinnassaan kun hän juoksi pois lapsudenkodistaan. Hän ei viitsinyt kastoa enää taakseen, sillä hän ei halunnut nähdä mennyttä. Pakeneminen oli hänen elämänsä vaikein ja raskain päätös siihen asti, mutta hänen oli pakko saada paha olo loppumaan. Michael juoksi läpi yön löytääkseen paikan, jonne mennä turvaan lapsuuden painajaisilta. Paikan, jonne aloittaa uusi, parempi elämä...

Tiedän, että teksi oli hieman lyhyitä ja tönkköjä, mutta saanko sen anteeksi? Jonkin sortin puumerkit olisivat ihania ^^